tiistai 4. syyskuuta 2007

Siemeniä, siemeniä

Quu kyseli keräyskohteista, kun tuli Jelitton paketti alkoi pahasti tuntua että minä kerään siemeniä. Pahasti meni överiksi ja kun piti olla säästäväinen. Oivoi. Mutta sormet syyhyää syyskylvöihin, oi mitä ihanuuksia.
Vakavasti puhuen, vanhoja astioita on tullut kerättyä jo pitempään. Arabian kannuja silloin kun hinnat eivät olleet pilvissä, joku kiva tarttuu silloin tällöin yhä mukaan. Ja 50-luvun lasia,etenkin Kaj Franckia. Vanhat emalikulhot on yksi suosikki, nekin on yleensä Franckin. Kuvia en valitettavasti niistä voi ottaa, kun ovat huolellisesti pakattuna muuttolaatikoihin vielä ensi kevääseen saakka.
Ja toivottavasti ei koirakeräysvimma tartu ihan pahimmassa muodossa, kova on hinku hankkia toinen norfolkki kun talo on valmis. Silloin ehkä mustaselkäinen versio eli bläkkäri. Toisen jälkeen homma tahtoo kuulemma helposti riistäytyä käsistä ja äkkiä on lauma...Kissaa ei valitettavasti voi hankkia kun eräät ovat sitä mieltä että kissa on riistaa (ei huolta, ei se saa niitä kiinni, eikä jänistäkään noilla lyhyillä jaloilla) ja voisi olla turhan stressintäyteistä ennenkuin asioiden oikea laita selviäisi (=kissa on aina pomo).

1 kommentti:

quu kirjoitti...

Pahasti on miullakin samoja oireita :D Yritän juuri selvittää mitkä siemenet lähetän muailmalle kiertokirjeen matkaan, kun kaikkia ei tarvitse..

Haastoin sinut pieneen tehtävääni - kurkkaa auringonkukkapostauksen alapuolelle ;)