tiistai 2. lokakuuta 2007

Syyskylvöjä ja muuta höpinää

Onpa taas venynyt kirjoittelutauko. Sori quu, pukeutumishaaste jäi kovin myöhään. Mutta verkkarit, fleece, äitini kutomat nätit raidalliset villasukat ja birkkarin puutarhakengät on se tavallisin asu keväästä syksyyn (shortsit jos suomen kesä joskus suosii). Naistenlehtien syyspukeutumisvinkit ei oikein pure...

Koiranpoika kävi trimmattavana, kovin on pentumaisen näköinen taas mutta ajatukset on nyt tiiviisti paikallisisssa juoksunartuissa, ei ruokakaan maistu ja koko ajan pitäisi päästä ulos haistelemaan.

Ennen

Jälkeen


Mökillä sunnuntaina innostui vielä kahlaamaan:



Olikin niin nätti päivä.



Jotain vielä kukkii





Mutta kauniimpia taitaa olla nämä syksyn värit:








Mökki on laitettu jo aika lailla talviteloille paitsi ettei lavaa uskalla vielä sulkea ettei homehdu. Piti sunnuntaina oikein varjostusverkkoja viritellä ettei kuivuminen tule kohtaloksi. Siellä on pistokastaimia, joitain siementaimia ja haudattuna runkoruusu (talvehti mukavasti viime talven).

Ulos suoraan penkkiin olen kylvänyt aika paljon perennoja (lähinnä Jelitosta tilattuja), mm. astrantioita, tiarelloja ym. Lisäksi nyt viikonloppuna kylvin itse keräämiäni siemeniä: punalatva, röyhytatar, töyhtöangervo, joku nauhus (kallio- kuljun tms). Ja pari pensasta kokeeksi: aronia, lumimarja.

Lisäksi hullaannuin ostamaan Heucheroita K-raudasta, pari Heucherellaakin oli. Kunhan pääsisi sateelta kuvaamaan.











5 kommenttia:

jori kirjoitti...

Suloinen koiruus. jaahans, mutta luinko oikein, että talvetat taimia lavassa ja varjostat. Millaisessa paikassa lavasi on? Tarkoitan siis tuleeko siihen normaalisti yhtään varjoa. Itse hujautin taimet viime viikonvaihteessa maihin ja yritän talvettaa aarteeni niin.

jori kirjoitti...

Suloinen koiruus. jaahans, mutta luinko oikein, että talvetat taimia lavassa ja varjostat. Millaisessa paikassa lavasi on? Tarkoitan siis tuleeko siihen normaalisti yhtään varjoa. Itse hujautin taimet viime viikonvaihteessa maihin ja yritän talvettaa aarteeni niin.

Tarja kirjoitti...

No kokeiluasteella olen noiden pistokastaimien suhteen etenkin, osan laitoin lavaan kokeillakseni kummat menee paremmin, enemmän on avomaalla. Lava ei ole hillittömän valoisassa paikassa mutta kun viime sunnuntaina niin aurinko paistoi ja ajattelin jos sää sellaisena jatkuu niin voi kuivua.

Koiruus on kyllä suloisen näköinen mutta vähän vähemmän suloinen on nyt muuten ollut, joku väitti että 2 vuotiaana on viimeinen uhmaikä, noinkohan.

quu kirjoitti...

Kylläpäs hänen turkkinsa muuttui :D

Sopiiko udella, millä nimellä siellä fyllissä vaikutellaan?

Ja passaako myös sellainen, että keväällä laittaisin sulle samassa paketissa kirjovuohenputkea ja kultatesma-heinää? Molempia pitää harventaa ja sullehan oli muutenkin puhe vuohenputkea laittaa, mutta olleet noi käynnit pikaisia..

Tarja kirjoitti...

Olen norle (on jäänyt jostain koirapalstalta tuo, eli NOrfolkki LEevi...). Olen vähän pähkäillyt kuka sinä mahdat olla, akileijako? Mutta kuten sanottua kauhean hauskaa on, tuntuu että kahmin kaikia siemeniä ja kasvejakin niin että nolottaa. Aikamoinen addiktio päällä, ei ole tänne ehtinytkään mitään laittaa.

Tosi upeaa jos kultatesmaakin löytyisi keväällä! Heinätkin tosiaan kiinnostaa jo, homma leviää käsistä.